Friday, January 12, 2007

Beavertails and Stanley Park

Hip hei! Kotona ollaan ja takana on Downtownin liepeillä vietetty päivä.

Lähdettiin aamupäivästä meidän aussikavereiden kanssa tutkailemaan Vancouverin kantakaupunkia. Keskustaan päästyämme otimme lautan, jonka kyydissä päädyimme North Vancouveriin, jonka sataman liepeillä kierreltiin vähän aikaa. North Vancouverissa maistettiin myös paikallista spesialiteettia, beavertailia, jota voisi kuvailla uppopaistetuksi "lätyksi", jonka päälle laitetaan valinnan mukaan jotakin makeaa (vaahterasiirappia, maapähkinävoita...) tai suolaista (juustoa, valkosipulivoita..) täytettä. Ihan hyvältä maistui, vaikka vaahterasiirappi olikin TODELLA makeaa.



North Vancouverista jatkettiin matkaa Stanley Parkiin, joka on suuri puisto Vancouverin keskustassa. Puistossa käyskentelimme sinne tänne ja otimme valokuvia. Kaiken kaikkiaan Stanley Park vaikutti viihtyisältä paikalta, ja keväällä sekä kesällä puisto on varmasti aivan loistava paikka lenkkeilyyn ja oleilemiseen, joten hitusen tässä jo odotellaan hieman lämpimämpiä kelejä.. Pakkasen ja kylmän ajamina lähdimme lopulta ensimmäiseltä Downtownin reissulta ruokaostosten kautta kotia.


4 comments:

Jutta said...

Kivalta näyttää! Kanadalaiset pitää näemmä talven veneet vedessä :)

nina said...

Lämpimiä ilmoja odotellaan täälläkin, tänään tuoksui keväälle mutta epäilen vahvasti että "taka"talvi yllättää vielä. Täällä on muuten lunta enemmän kuin Suomessa :D

Tuulinen said...

hei j&n!

saatiin jyväskylään eilen n. 20 cm lunta ja se on toistaiseksi pysynyt maassa. huraa!

ajattelin välittää teille tärkeimmät uutiset täältä, tuossa kotimatkalla kuulin ylex:ltä, että hausmylly on mahdollisesti hajonnut. hui! :)

- Noora & Jukka - said...

MITÄ?!!! & ?!?!?

EI VOI OLLA TOTTA?!

Kaiken tämän jälkeen, vaikka et sitä nää, on ollut ikävä lokakuu, mutta vaikka seisomme reunalla maailman Töpseli-Tuijan, kiitolinjan moppitukan ja Hessun kanssa ei silti ollut kuin kaksi kilsaa taivaaseen josta mä putoan pilviin polulta.. eiku..

<3:lla muistoa kunnioittaen..

N&J

Nyyh.. :´(