Tuesday, March 27, 2007

Seattle

Tervehdys täältä SFU:n West Mall Centeristä. Netti on ollut poikki kohta kaksi päivää, joten tultiin tänne kaikkien muiden opiskelijoiden sekaan kirjoittelemaan meidän viime viikkoisesta Seattlen reissusta, joten aloitetaanpa..

Matka Seattleen alkoi siis torstai-aamuna Vancouverin keskustasta, sateisesta sellaisesta. Rajan yli päästiin suht helposti jenkkiläisten rajavartijoiden tylyydestä huolimatta ja Seattleen saavuttiin yhden aikaan iltapäivällä. Ensimmäiseksi etsittiin meidän "laadukas" hotelli, jonka jälkeen suunnattiin keskustaan ja Pike Place Marketille, joka on suuri kauppahalli kaupungin keskustassa. Kauppahallista löytyikin sitten kaikenlaista suureellisista kalanmyyjistä korukauppiaisiin jasekalaisiin pikkupuoteihin. Unohtaa ei saa tietenkään Rachel-sikaa, joka on seisoskelee kauppahallin pääsisäänkäynnin liepeillä maskotin elkein. Samalla reissulla kävimme myös katsastamassa ihkaensimmäisen Starbucksin, joka avattiin vuonna 1971. Starbucksilta suuntasimme ruokailemaan läheiseen ravintolaan, jossa me molemmat nautimme amerikkalaiseen tapaan hampurilaisateriat paistetuilla sipuleilla ja muilla lisukkeilla höystettynä.


Perjantai alkoi hotellin huikean kattavalla aamiaisella, jolla tarjoiltiin minibageleita ja - muffineja. Unohtaa ei tietenkään pidä näillä main harvinaista kahvia ja appelsiinimehua. Aamupalan jälkeen läksimme mahat muristen kohti Seattle Centeriä ja Space Needeliä. Neljänkymmenen sekunnin hissimatkan jälkeen olimme neulan huipulla valmiina ihailemaan kaupungin näkymiä.

Tämän tehtyämme kävelimme keskustaan, ja muutaman mutkan jälkeen suuntasimme Pioneer Squarelle, joka on Seattlen kaupungin vanhin jäljellä oleva osa. Sateelta suojaa hakien osallistuimme Underground Tourille, jolla esiteltiin Seattlen ei niin ruusuista historiaa ja vanhoja, nykyään katutason alla sijaitsevia alkuperäisiä rakennuksia ja katuja.
Kierroksen jälkeen kävelimme kaupungin laajaa keskustaa ristiin rastiin ja kävimme syömässä perin autenttisessa meksikolaisessa ravintolassa. Hotellille palasimme illalla muutaman valokuvan ottaneena ja jalat kipeänä kävelystä.


Lauantai alkoi, jos mahdollista, vielä huikeammalla aamupalalla kuin perjantaina - tarjolla oli pelkästään muutama minimuffini, kahvia ja mehun jämät.. Aamupalan jälkeen kirjauduimmekin sitten hotellista ulos ja lähdimme kantamuksinemme metsästämään bussia kohti Washingtonin yliopistoa. Yliopistolle päästyämme kiertelimme upeaa ja keväistä kampusta ympäriinsä. Rakennukset olivat todella hienon näköisiä 70 miljoonan tietotekniikkarakennuksesta goottityyliseen kirkkoon. Löytyipä kampukselta yliopiston oma jalkapallostadionkin katettuine katsomoineen. Kylläpä tuossa yliopistossa siis ihan mielellään koulunsa kävisi, jos vain olisi rahaa maksaa huikeat lukukausimaksut. Yliopistolla vietetyn aamupäivän jälkeen pyörähdimme keskustassa syömässä vietnamilaista lounasta kookosmehuineen, jonka jälkeen vuorossa oli Seattle Centre ja Science Fiction Museum. Löysimme Darth Vaderin, Terminatorit, Terminatorin käden, Kapteeni Kirkin tuolit ja puvut, mutta emme yhtään Eewokkia. Valosapelit, sädepyssyt ja Klingoni-päät roikkuivat myös sulassa sovussa seinällä alienin vieressä. Museossa vierailun jälkeen meillä oli hieman aikaa tapettavana ennen paluumatkan alkua, joten ajelimme bussilla keskustan katuja ylös ja alas. Puoli kahdeksan aikaan illalla bussi otti meidät kyytiin ja matka kohti kotia ja rentoja kanadalaisia rajavartijoita alkoi. Varsin kotoisaan Vancouveriin saavuttuamme otimme vielä yöbussinkampukselle, jonne saavuimme puolen yön aikaan. Mukava oli Seattlessa käydä, mutta mukava oli myös tulla jo kodilta tuntuvaan Vancityyn!


8 comments:

Anonymous said...

Hojaa!

Voi hitsi, MELKEIN jää scanin ateria tolle hampparille toiseksi:D

-Johanna

Anonymous said...

Ei jää, Scani yhä suvereeni ykkönen purilaispaikkojen maailmanlistalla!!

Ps. Jenkkimäkkäri sucks..

-N&J-

Anonymous said...

Mmm, tasty burger...
Ei oo salaattia tai muuta turhaa hienostelua tuossa purilaisessa, ihan tässä nousee tippa linssiin alan veteraanille. Toki parhaat purilaiset saa Purkerilta, mutta oispa vaan hienoa päästä joskus kokeilemaan Ameriikan mallia. Ja toinen tuliaisvinkki on kunnon T-bone steak, jos vaan mahtuu matkalaukkuun:D

Täällä on muuten niin kevät että ei mitään järkeä. Kelin puolesta voi jo alottaa vapun juhlimisen, mutta ei oo vielä simaa. Joku päivä sais vähän sataa, pölyä alkaa olemaan riittävästi!

Remonttitunnelmista tervehtien
HV

nina said...

Morjensta,
olipas kivan näköistä siellä kampuksella. Täälläkin on jo keväistä, lämmintä, mutta vettä sataa välillä. Krookuksia näin kuitenkin koulumatkalla.
Rentouttavaa pääsiäistä!

Anonymous said...

Hyvät pääsiäiset vain sinnekin, täällä tuli just lunta ja rakeita. Että se siitä keväästä..

-N&J-

Anonymous said...

Hu huu!!
Onnea Noora , tänään on sinun päiväsi!! Ja mukavaa pääsiäistä teille molemmille!!

t s&o

Anonymous said...

Oikein paljon onnea Noora! Terveiset täältä Islannnista =)Huomenna lähdetään vähän katselemaan saarta, odotan jo innolla!
T:Jutta

Anonymous said...

Kiitos onnitteluista ja paljon terkkuja sekä Suomeen että Islantiin tytöille! Mukavia pääsiäisen pyhiä!

-Noora