Sunday, May 13, 2007

Viimeisiä päiviä

New Yorkin reissulta palattuamme olemme yrittäneet käyttää aikamme täällä rakkaassa Vancouverissa mahdollisimman tehokkaasti. Olemme käyneet pienillä päiväreissuilla ja nähneet kaikkia täällä vielä olevia kavereita ja ystäviä. Onneksemme Vancouverin sateet ovat, ainakin vähäksi aikaa, hellittäneet ja olemme saaneet nauttia leppeän aurinkoisesta ja selkeästä säästä.

Maanantaina kävimme katsastamassa UBC:n, eli University of British Columbian massiivisen kampuksen. Kampus sijaitsee niemekkeellä hieman keskustasta etelään. Kampusalue on varsin erilainen kuin SFU:n kampus, joka on tiiviisti yhteen rakennettu. Paikka vaikutti melkeinpä tavalliselta kaupunginosalta Starbuckseineen ja ruutukaavoineen. UBC:lta löysimme myös hyvänkokoisen hiekkarannan.

Tiistaina kävimme aussien kanssa lounastamassa Moose's down underissa, joka siis on australialainen pubi-ravintola - tietty. Seinillä siis kuvia koaloista ja kenguruista, ja lautasella australialaissävytteistä ruokaa. Tästä jatkoimme Metrotownin ostosparatiisiin jossa tapasimme Nooran kurssikaverin Joycen, jonka kanssa illastimme thai-ruoan merkeissä.

Keskiviikkona lähdimme aussien kanssa Vancouverin suositulle turistikohteelle eli Capilanon riippusillalle. Silta on puolen tunnin matkan päässä keskustasta, eli varsin lähellä. Silta itsessään oli aika hieno, mutta sen oheen ympätyt lisänähtävyydet eivät vakuuttaneet. Mukava paikka silti käydä. Sillalta hajaannuimme teillemme: aussit Metrotowniin (heh) ja me Stanley Parkiin. Puistossa teimme pienen kävelylenkin, jonka lomassa otimme muutaman viimeisen kuvan ja evästimme Tim Hortonsin halpoja bageleita herkutellen. Kauniit olivat hienon päivän maisemat.


Capilano

Sillalta

Vancouverin Coal Harbor, Stanley Park ja rannikkovuoria

Keskiviikkoa seuraa torstai, jolloin lähdimme jälleen kerran aussien kanssa Bowen Islandille katsastamaan tämän vancouverilaisten parissa suositun retkisaaren. Saari on noin 6 x 12 kilometriä ja siellä asuu vakituisesti noin neljä tuhatta asukasta. Saareella voi aistia vanhan ajan tunnelman ja "pikkukaupungin" ilmapiirin, vaikka autolla ja lautalla Vancouverin keskustaan voi päästä parhaimmillaan puolessa tunnissa. Saarella teimme pienen kävelyn Killarney-järven ympäri ja söimme jälleen auringon paistaessa eväitä ulkosalla. Lenkin jälkeen otimme bussin saaren toiseen päähän ja päädyimme kuljettajan opastamana laguuninomaiselle lahdelmalle. Ennen lähtöä ehdimme vielä kiipeämään pienelle vuorelle, josta avautuivat näkymät merelle ja mantereelle.

Padolla

Bowen Islandin satama

Perjantaina otimme aamupäivän ihan rauhassa ja illalla suuntasimme Sushi Towniin (ei siis mikään kaupunginosa vaan ravintola.. ;) ) ja Vancouver Giantsien viidenteen finaaliotteluun. Jos ei aiemmin ole tullut mainittua, Giants on paikallisen WHL-jääkiekkoliigan viimevuotinen kärkijoukkue, joka vei tälläkin kertaa voiton Medicine Hatin Tigerseistä. Ihan hyvää kiekkoa, varmaan lähellä SM-liigan meininkejä, joskin hieman hätäisen oloista. Illalla sanoimme myös hyvästit australialaisille ystävillemme.


Giantsien maalivahti, kiinnostuneiden kannattaa tässä kohtaa klikata kuvaa..

Lauantaina iltapäivällä tarkoituksenamme oli tehdä pieni ajelu Nooran mentorin, Jenniferin kanssa. Yllätykseksemme ajelusta muodostuikin varsin pitkä ja suuntasimme Harrison-nimiseen pikkukaupunkiin puolentoista tunnin ajomatkan päähän. Harrisonissa vuokrasimme Jennin ja hänen kaverinsa Dillonin kanssa veneen, jolla ajelimme läheisen vesiputouksen vierelle. Järvenkäynti oli melko rankkaa johtuen vuorten välissä olevasta tuulitunnelista. Täysin kastuneina lämmittelimme hetken kaakaolla ja lähdimme tekemään "Hidden Beachille" nuotiota. Tulella paistoimme Jennin äidin tekemää perinteistä korealaista grillilihaa, joka olikin maukasta. Jälkiruoaksi vaahtokarkkeja perinteiseen tapaan. Paluumatkalla kuuntelimme jazzia ja Jenn käytti meitä vielä pikaisesti Burnaby Mountainilla katselemassa kaupungin valoja.

Vesiputous järveltä

Noora ja mentori-Jennifer

Hidden Beach Harrisonissa

Tänään sunnuntaina olemmekin valmistelleet lähtöä vaatteita pakaten ja asuntoa tyhjentäen sekä siivoten. Nyt kaikki onkin suurinpiirtein valmista lähtöä varten ja huomisen voimme vielä nautiskella Vancouverin mukavasta säästä ja ilmapiiristä.

4 comments:

Anonymous said...

Jälleen upeita kuvia ja kivoja tarinoita!

Toivottavasti paluumatka sujuu mukavasti.

Tervetuloa pian koto-Suomeen! :)

tv: tv ja hv

Anonymous said...

Kiitos, kiitos!

Tässä yritettään kammeta itteämme sängystä ja lähteä liikkeelle. Jostain syystä pitkät lennot eivät houkuta..

Nähellään ehkä jo lopummalla viikkoa?!

N&J

Pälli said...

Siis magee arskakuva! Voi kuinka haikeetaaah, vähän aikaa sitte oltiin ite noissa tunnelmissa ja nyt jo niin suomettuneita. :| Apua!

Teretulemast tagasi Soomemaale! Ja nähdään :)

- Noora & Jukka - said...

Kyllähän tässä ollaan suometuttu aika tahdilla itsekin. Kaukaisia lomapäiviä odotellessa...